Katoin viime yönä Thinspiration-nimisen elokuvan Netflixistä. Jenkeissä se vissiin on julkaistu vajaa vuosi sitten nimellä Starving in Suburbia. Se kertoo 17-vuotiaasta Hannah-nimisestä tytöstä, joka sairastuu anoreksiaan.
Thinspiration käsittelee anoreksiaa vähän mustavalkoisesti, mutta kyllä se todellisuuden pintaa yltää raapaisemaan. Näyttelijäntyön laatu on kohtuullista, mutta itseäni ärsytti kyllä elokuvan loppu. Tuntui siltä, että juonen kehittelyä oli tehty niin pitkään, että sitten piti vain saada käärittyä loppu kokoon mahdollisimman äkkiä. Mutta voin sanoa kyllä, että piti jo aika alussa pausettaa elokuva ja hakea paketti nenäliinoja. Ja ihan hyvä että hain, koska se vollotuksen määrä loppua kohti ei ollut ihan mitään pientä!
Huolestuin hieman kyllä siitä, että koin Hannahin ajatukset osittain samaistuttavina. Suurimman osan arkielämästäni pystyn pakottamaan itseni syömään, vaikka en haluaisi. Monesti tosin se syöminen menee täysin överiksi, en pysty lopettamaan ja sitten se on morkkis^100. MUTTA niin kauan kuin olen tällainen tukevahko, niin ainakin minut jätetään rauhaan. Ihmiset ajattelevat vain, että hyvä, että tuokin on sentään välillä syömättä, jos kieltäydyn ruuasta.
Tänään ei olisi ollut pakko syödä, koska kämppis ei ole tullut vieläkään duunista, mutta niin vain ahdoin naamaani pari voileipää ja tähän mennessä viisi kaurakeksiä. Ja jotta en menisi oksentamaan, lohduttaudun sillä, että koko päivän kalorit ovat silti alle tuhannen. Alle tuhat on hyvä. Mitä alhaisempi, sitä parempi, mutta alle tuhat on hyvä.
Tein tossa hiljan myös elämäni ehkä tähän asti parhaimman teon ja liityin vihdoin luuydinrekisteriin, joka myös kantasolurekisterin nimellä tunnetaan. Ehkä mä voisin pelastaa hengen. Olla oikeesti hyödyllinen tässä maailmassa. Jotenki kaverin taistelu leukemiaa vastaan on saanu kelailee näitä juttuja aika paljon ja sain nyt viimein tehtyä homman, joka vaatii pankkitunnukset ja viis minuuttia aikaa. Sitten venataan postissa tulevaa kuppia, syljetään siihen kuppiin ja laitetaan kuppi postissa takasin. Ja volá! Sitten joskus, jos se mun sylki on jolleki match, niin otetaan verikoe. Ja jos senkin jälkeen vielä kudokset täsmää, niin voi päästä pelastamaan ihmisen hengen. Kuinka siistiä on, että tässä maailmassa on tällainen järjestelmä.
Taputan itseäni selkään ja palkitsen ruualla. Rekisterissä oleva ei saa painaa alle 50kg, mutta onneks itellä on siihen matkaa enemmän kuin tarpeeksi.
Ps. Täällä voi lukea lisää ja vaikka liittyä siihen edellä mainittuun rekisteriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti